Kultalusikka perseessä
- Ei Subutex oo huumetta. Se on lääkettä.
Myöhemmin mä googletan. Päihdelinkki.fi sivusto kertoo, että se on lääke, mutta myös yleisimmin käytetty opioidi huumeidenkäyttäjien keskuudessa Suomessa. Et sä valehdellut. Enkä mä tiedä mitään, en niin yhtään mitään. Tunnen itteni taas ihan tyhmäksi.
Sä oot levoton. Et pysy paikallasi. Käsi käy päälaella, siinä missä oli hiuksia joskus. Jalat liikehtivät levottomasti. Raavit itseäsi koko ajan, jatkuvasti. Mä kipaisen kaapille hakemaan ison pullon ihorasvaa.
- Onks sun iho kuiva? Käsken sun antaa käden alle ja painan pumppupullosta. Sä alat levittämään rasvaa sun kasvoille, päälaelle, niskaan, käsiin ja joka puolelle. Mä katon miten sun haavaiset kädet koittavat hoitaa yhtä rikkonaista ihoa.
Käyttääkö se Amfetamiinia, mä mietin. Oliko se Amfetamiini, joka tekee ihon pahaksi? Vai oliko se metamfetamiini? Onko sen nimistä ainetta edes?
Katon käsivarsia ja paljaita pohkeita, reisiä jotka pilkistää shortseista. Etin piikkien jälkiä tietämättä miltä ne edes näyttää.
Ja mun silmiin nousee kuva melkein kuusivuotiaasta susta. Sä juokset pitkin käytävää pieni käsin nyrkkiin puristettuna ja ilmaan nostettuna.
- Suuppermäään! Suuppermään! Mä oon suuuppermään!
Sun silmät loistaa samalla kun sä viiletät lastenkodin pitkää käytävää. Punainen viitta sun harteilla lepattaa laiskasti ja koittaa nousta ilmavirran mukana vähän korkeammalle.
Mitä mä itse oon? Jotain kymmenen, vitoselle menossa.
Mä katoin sun viilettämistä, riemua ja olen haljeta ylpeydestä, koska mulla on maailman söötein pikkuveli. Mä ylpeilen sulla muille lastenkodin lapsille.
- Tää on mun veli. Kattokaa, tää on mun pikkuveli!
Sä riisut sun T-paidan ja käännät selän mua päin.
- Voit sä hei rasvata mun selän?
Mä seison sun takana, oon tarttumassa rasvapulloon. Silmät käy sun selkää läpi, sen rosoja ja osuu viiltohaavan näköiseen kohtaan. Se on melkein kymmenen senttiä pitkä. Mua kourasee mahasta.
- Sulla on viiltohaava täällä.
Mä astun askeleen taakse päin ja tunnen meidän pehmeän, paksun maton mun jalkojen alla. Lattia ei päästä ääntäkään. Enkä mä halua koskea sun selkääsi paljain käsin. Nielaisen inhosta itseäni kohtaan. Musta tuntuu, että mä vien sulta viimeisetkin ihmisyyden rippeet, vaikka mun tekisi mieli vaan kaapata sut syliin ja puristaa niin, ettet sä enää koskaan epäilisi ootko rakastettu.
- Kuule, mä oon tosi pahoillani, mut mä rasvaan sun selän nyt kumihanskalla. Sun elämäntavalla on riski, että oot saanut C-hepatiitin tai jonku muun taudin enkä mä halua, että sä vahingossakaan tartutat muhun mitään.
Ne sanat tippuu niin varmoina mun suusta samalla kun mä tunnen, miten mulla murenee sydän rinnassa sun takiasi. Millainen hirviö sulla oikein on siskona, mä mietin, kun vedän sinisen kumihanskan käteen. Hävettää, hävettää niin pirusti!
Levitän rasvan niin huolellisesti ja hellästi ku osaan ja vihaan maailmaa. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni mä kiroan kaikki ne ihmiset, jotka on liian hienoja näkemään ihmistä kaiken sen alla. Ne, jotka rinta röyheenä julistaa, että se on oma valinta. Idiootit, mä ajattelen. Ja tiedän samalla yhtä viiltävästi, kuin sun läsnäolosi, että sä tapaat niitä joka päivä. Niitä elämässä onnistuneita, jotka kiertävät sut kadulta kaukaa, koska sä pelotat niitä. Käskee sun tiuskien painumaan helvettiin ja tekemään elämällesi jotain. Kiiruhtavat omiin täydellisiin elämiinsä miettien, miten joku on niin tyhmä, että valitsee päihteet ja onnittelevat itseänsä omasta erinomaisuudestaan sekä fiksuudestaan.
- Tule vittu tänne sanomaan mitä asiaa sulla oli! Tuu jumalauta nyt jakamaan ne sun viisaudet ja saatana pelastamaan se, jos sä kerran paremmin tiedät. Tai painu helvettiin, koska sä et selvästikään tiedä mistään mitään!
Mä tahtoisin olla joka ikisellä kadulla sun vieressä ja karjua niille kaikille keskari röyhkeästi pystyssä. Mutta tässä mä oon, mun täydellisessä elämässä, kultalusikka syvällä mun perseessä.
Myöhemmin mä googletan. Päihdelinkki.fi sivusto kertoo, että se on lääke, mutta myös yleisimmin käytetty opioidi huumeidenkäyttäjien keskuudessa Suomessa. Et sä valehdellut. Enkä mä tiedä mitään, en niin yhtään mitään. Tunnen itteni taas ihan tyhmäksi.
Sä oot levoton. Et pysy paikallasi. Käsi käy päälaella, siinä missä oli hiuksia joskus. Jalat liikehtivät levottomasti. Raavit itseäsi koko ajan, jatkuvasti. Mä kipaisen kaapille hakemaan ison pullon ihorasvaa.
- Onks sun iho kuiva? Käsken sun antaa käden alle ja painan pumppupullosta. Sä alat levittämään rasvaa sun kasvoille, päälaelle, niskaan, käsiin ja joka puolelle. Mä katon miten sun haavaiset kädet koittavat hoitaa yhtä rikkonaista ihoa.
Käyttääkö se Amfetamiinia, mä mietin. Oliko se Amfetamiini, joka tekee ihon pahaksi? Vai oliko se metamfetamiini? Onko sen nimistä ainetta edes?
Katon käsivarsia ja paljaita pohkeita, reisiä jotka pilkistää shortseista. Etin piikkien jälkiä tietämättä miltä ne edes näyttää.
Ja mun silmiin nousee kuva melkein kuusivuotiaasta susta. Sä juokset pitkin käytävää pieni käsin nyrkkiin puristettuna ja ilmaan nostettuna.
- Suuppermäään! Suuppermään! Mä oon suuuppermään!
Sun silmät loistaa samalla kun sä viiletät lastenkodin pitkää käytävää. Punainen viitta sun harteilla lepattaa laiskasti ja koittaa nousta ilmavirran mukana vähän korkeammalle.
Mitä mä itse oon? Jotain kymmenen, vitoselle menossa.
Mä katoin sun viilettämistä, riemua ja olen haljeta ylpeydestä, koska mulla on maailman söötein pikkuveli. Mä ylpeilen sulla muille lastenkodin lapsille.
- Tää on mun veli. Kattokaa, tää on mun pikkuveli!
Sä riisut sun T-paidan ja käännät selän mua päin.
- Voit sä hei rasvata mun selän?
Mä seison sun takana, oon tarttumassa rasvapulloon. Silmät käy sun selkää läpi, sen rosoja ja osuu viiltohaavan näköiseen kohtaan. Se on melkein kymmenen senttiä pitkä. Mua kourasee mahasta.
- Sulla on viiltohaava täällä.
Mä astun askeleen taakse päin ja tunnen meidän pehmeän, paksun maton mun jalkojen alla. Lattia ei päästä ääntäkään. Enkä mä halua koskea sun selkääsi paljain käsin. Nielaisen inhosta itseäni kohtaan. Musta tuntuu, että mä vien sulta viimeisetkin ihmisyyden rippeet, vaikka mun tekisi mieli vaan kaapata sut syliin ja puristaa niin, ettet sä enää koskaan epäilisi ootko rakastettu.
- Kuule, mä oon tosi pahoillani, mut mä rasvaan sun selän nyt kumihanskalla. Sun elämäntavalla on riski, että oot saanut C-hepatiitin tai jonku muun taudin enkä mä halua, että sä vahingossakaan tartutat muhun mitään.
Ne sanat tippuu niin varmoina mun suusta samalla kun mä tunnen, miten mulla murenee sydän rinnassa sun takiasi. Millainen hirviö sulla oikein on siskona, mä mietin, kun vedän sinisen kumihanskan käteen. Hävettää, hävettää niin pirusti!
Levitän rasvan niin huolellisesti ja hellästi ku osaan ja vihaan maailmaa. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni mä kiroan kaikki ne ihmiset, jotka on liian hienoja näkemään ihmistä kaiken sen alla. Ne, jotka rinta röyheenä julistaa, että se on oma valinta. Idiootit, mä ajattelen. Ja tiedän samalla yhtä viiltävästi, kuin sun läsnäolosi, että sä tapaat niitä joka päivä. Niitä elämässä onnistuneita, jotka kiertävät sut kadulta kaukaa, koska sä pelotat niitä. Käskee sun tiuskien painumaan helvettiin ja tekemään elämällesi jotain. Kiiruhtavat omiin täydellisiin elämiinsä miettien, miten joku on niin tyhmä, että valitsee päihteet ja onnittelevat itseänsä omasta erinomaisuudestaan sekä fiksuudestaan.
- Tule vittu tänne sanomaan mitä asiaa sulla oli! Tuu jumalauta nyt jakamaan ne sun viisaudet ja saatana pelastamaan se, jos sä kerran paremmin tiedät. Tai painu helvettiin, koska sä et selvästikään tiedä mistään mitään!
Mä tahtoisin olla joka ikisellä kadulla sun vieressä ja karjua niille kaikille keskari röyhkeästi pystyssä. Mutta tässä mä oon, mun täydellisessä elämässä, kultalusikka syvällä mun perseessä.
Kommentit
Lähetä kommentti